Menestystä Ampumahiihdon nuorten SM-kilpailuista
3.3.2019
Maasto ja ampumahiihdon nuorten alle 16-vuotiaiden tämän vuoden kansalliset arvokilpailut sijoittuvat kaikki maaliskuulle. Tästä on aiheutunut urheilijoille jonkin verran paineita, koska nyt yksi huonoon aikaan tullut sairastelu voi tuhota kaikki kauden päätapahtumat. Ampumahiihdon nuorten SM-kilpailut Mikkelissä 2.-3.3. avasivat tämän kisakuuden.
Ampumahiihdon nuorten SM-kisoissa kilpaillaan kahtena päivänä, lauantaina on normaalimatkojen kilpailut ja sunnuntaina yhteislähdöt, johon lähtöpaikka määräytyy lauantain tulosten mukaan.
Lauantaina aamupäivästä kilpailivat 16-22 -vuotiaat nuoret ja he saivat vietyä kilpailun läpi ilman sadetta, ainoastaan puuskainen tuuli oli kiusana. Iltapäivällä 13-15 -vuotiaat saivat niskaansa myös todella kovan lumipyryn, joka oli välillä niin sakeaa, että kaukoputkella osumien havaitseminen tauluista oli todella vaikeaa. Voidaan vain todeta, että ulkoilmalaji ja sama kaikille.
Jymystä kilpailuihin osallistui 6 nuorta: N13: Aino Sipiläinen, N14: Sanna Holopainen, N16: Anni Hyvärinen ja Anniina Rantala, M16: Juuso Ketonen ja N17: Pinja Kotinurmi.
Aamupäivällä ensimmäisenä Jymyläisenä radalle säntäsi Pinja Kotinurmi. Pinja ei ole juoksukiireidensä takia ehtinyt paljoa käydä ampumahiihtoharjoituksissa, joten hänen omat odotuksensa eivät olleet kovin korkealla. Siitä huolimatta Pinja selvisi hyvin ja oli sarjassaan 4. Erityismaininnan voi antaa Pinjalle hyvistä makuuammunoista, joista hän selvisi ainoastaan yhdellä sakolla.
Juuso Ketonen oli seuraava Jymyläinen tositoimissa. Juuson hiihtovauhti on koko ajan kasvanut ja sijoitukset parantuneet vuosi vuodelta. Nyt tuli kuitenkin vähän liikaa sakkoja ja sijoitus oli 12.
Aamupäivän viimeiset Orimattilalaiset olivat N16-sarjan tytöt. Molemmilla suksi kulki ja ammunta sujui, tuloksena kaksi Jymyläistä podiumille: Anniina Rantala 1. ja Anni Hyvärinen 3.
Iltapäivän lumisateessa kahlasivat nuoremmat tytöt. Sekä Aino Sipiläinen, että Sanna Holopainen kertoivat, että sukset toimivat muihin nähden hyvin, mutta keli oli raskas. Molemmilla oli yhdellä ampumapaikalla vähän vaikeuksia ja se painoi sijoituksia, Aino oli 14. ja Sanna 16.
yhteislähtö
Yhteislähtö on luonteeltaan aivan toisenlainen kilpailu kuin normaalimatka. Siinä ensimmäiseen ammuntaan tullaan käytännössä yhtä aikaa ja yleensä vielä hiihdetään kovempaa, kuin yksilökisassa. Seuran harjoituksissa tämän tyyppistä harjoittelua tehdään paljon ja tämä kilpailumuoto toikin Orimattilaan kaksi uutta pistesijalle hiihtänyttä urheilijaa.
Juuso Ketonen lähti kilpailuun omassa sarjassaan aika takaa, mutta sunnuntai oli hyvä päivä ja Juuso nosti sijoitustaan tasaisesti ollen lopputuloksissa 6. Tätä tahtia, kun tulokset paranavat, niin pian kolkutellaan jo palkintopallia.
16-sarjassa Anni ja Anniina ampaisivat odotetusti paukusta kärkeen, mutta 1. ampumapaikalla ilmeisesti auringon valo osui tähtäimeen haitallisesti ja aiheutti sakkokierroksia ja sijoitukset putosivat. 2. paikalla Anniina sai nollat, mutta Annin epäonni jatkui, mutta siitä alkoi molempien kiri kohti kärkeä. Anni Hyvärinen ampui molemmat pystypaikat puhtaasti ja nosti sijoituksensa viidenneksi. Anniina Rantala otti pystyistä yhteensä neljä sakkoa. Hän oli neljäntenä lähdettäessä viimeiselle kierrokselle, mutta ohitti hiihtämällä Kontiolahden Ansa Hakalan ja sai pronssimitalin kaulaan.
Aino Sipiläinen saavutti parhaan SM-sijoituksena tähän mennessä. Hän ampui molemmat paikat puhtaasti ja tulos oli sen mukainen. Aino oli kuudes vain 19 sekuntia voittajasta jääneenä. Tästä tuli varmasti paljon intoa harjoitteluun jatkoa varten.
Sanna Holopainen on seuramme yksi nopeimpia ja varmimpia ampujia. Sunnuntaina oli hyvät mahdollisuudet parantaa reilusti lauantain sijoitusta, mutta ensimmäinen ampumapaikka oli vaikea ja se vaikeutti sijoituksen parantamista tällä kertaa.